Vähitellen se alkaa toimia taas. Tänään en ajatellut V:tä niin paljon kun eilen enkä eilen niin paljon kun edellisenä päivänä. Huomenna ehkä nään sen tai sitten en. En oikeastaan välitä. Mitä se musta ajattelee, tuskin mitään, miten se muka voi arvostaa mua kun kohtelee niin kun on kohdellu...mutta toisaalta se kohtelee mua paremmin kuin aikasemmat miehet yhteensä...se siitä tekeekin niin vaikean.

Mun Täydellinen Mies oli ollu baarissa lauantaina. Ja tietenkin minä en. Vieläkin muistan sen ulkonäön ja kaiken siitä. Ehkä vielä nään sen joskus myöhemmin. Pakko. Se voisi olla parempi kuin V. Koko asia kuitenkin vaivaa. Miten ikinä voin enää löytää ketään, koska mielessä kaivertaa ajatus siitä, että jos sittenkin V oisi kaikista sopivin mulle, kaikista paras ja etten ikinä saisi tietää sitä. Tuun hulluksi, jos vielä enää ajattelen koko ihmistä!

Tänään oli mukavaa. Oltiin katalonialaisella illallisella. Oli ihana vaan olla siellä ja nauttia siitä tunnelmasta, joka kaikessa mielessä oli niin kaukana suomalaisesta. Mulle tuli semmonen olo, että sain olla tosi kiitollinen ollessani siellä, se vaan oli jotenki niin hienoa. Rakastan niitä ihmisiä.

Huomenna, tai tänään, taas edessä kiire päivä aamusta iltaan...jotenki pitäis jaksaa.