Eihän se sitte menny niin, ku kuvittelin. Kai se sitte ois parempi mennä nukkumaan, yksin. No en kyllä kuvitellukaan missään vaiheessa mitään muuta, siis kun yksin nukkumista tänä yönä, tai siis realistisesti kuvitellu. No mut kuitenki.

Mä vaan kovasti ihmettelen, että missä vaiheessa menin laittamaan yhtään tunteita mukaan tähän koko juttuun...

Ilmottelihan se sitteki itestään edes...Kyseli, että oonko ollu kiltisti. Ja kerto, että sillä oli ollu ikävä. Jotenki niin outoa. Ihan yhtäkkiä taas kaikki niinku on olluki. Norjasta puhuttaessa se kysy, että mitä ajattelen meistä pitkällä tähtäimellä. En tiedä. En halua ajatella mitään. Helpompaa niin.

Ja nyt meen nukkumaan ihan hermostuneena ja kroppa täynnä adrenaliinia kaikesta tästä. Mitä ihmettä se mussa oikein saa aikaseks??