Päivä on ollu niin matalalentoa. Olen
analysoinut eilisestä kaiken mahdollisen, olen mestari siinä. Ei ole
hirveästi ollut aihetta hymyillä. En sitten tiedä, tulinko mihinkään
kunnolliseen/oikeaan johtopäätökseen mistään asiasta.
Se huomas mut, huomas mun olemassaolon. Kuitenkin. Mulla on siitä todisteita
Ja tietenkin olin sen verran tyhmä, niin kun aina, että laitoin V:lle viestin, ja kerroin että se oli taas hyvännäkönen.
Yöllä heräsin ja muistin, mitä illalla oli tapahtunu, se oli eka asia mikä tuli mieleen, ja se tuli saman tien kun heräsin, oli että Tyttöystävä oli paikalla. Ja sen jälkeen en saanut unta pitkään aikaan, koska ajatus vään pyöri mielessä sitkeästi.
En voi kuvitella, miten se on siinä paikalla, missä oon tottunu viimeaikona näkemään itseni. En kestä kuvitella sitä, se ei oo oikein, ei lähellekään oikein.
Asiat tulee olemaan niin oudosti loman jälkeen. Ei olla aikoihin juteltu, siis oikeasti, niinkun sillon joskus. Nautin niistä keskusteluista. Nykyään sillä ei oo aikaa.
Ehkä mua pelottaa eniten, että menetän ystävän. En halua menettää enää yhtään. Eilenkin tajusin, että oikeastaan kaksi ystävääni on muuttunut niin paljon viime aikoina, että en enää tunne olevani läheinen heidän kummankaan kanssa. Lisäksi kummallekaan en voi puhua asiasta, mikä eniten kaivertaa mielessä. H ei siedä V:tä (eikä V H:ta) ja P on mulle todennut kerran, että ei ymmärrä, miksi alunperinkään aloin lämmittelemään varattua miestä. Sen jälkeen olen pitänyt pääni kiinni. H on nykyään liikaa klikkiintynyt muiden kanssa, en minä häntä siitä syytä tai paheksu, omapahan on valintansa. Mutta tarkoitan, että en ymmärrä puoliakaan niiden kuvioista, joten en edes jaksa yrittää hengailla niiden kanssa. P sen sijaan on koko ajan negatiivinen, ei mitään hyvää sanottavaa ikinä. Käyttäytyy pentumaisesti ja itsekeskeiseti, purkaa kaiken pahan olonsa muihin ja usemmiten minuun. En jaksa. Jos en ole tehnyt mitään väärin, en jaksa ottaa paskaakaan niskaan. Onnistun siinä vallan hyvin itsenäisestikin.
Tuota itkemistäkin tuli mietittyä. Ennen oli pakkokin itkeä aina välillä, tasaisin väliajoin. Ja muutenkin en kykene mitään pahoja keskusteluja käymään ilman, että alan parkumaan. Muistan, että välillä S:n kanssa ollessani sain outoja itkemiskausikohtauksia ja saatoin olla niagarana monta iltaa putkeen, ja S ei voinut sietää sitä. Asiat, mistä ikinä riideltiin oli se, että S ei voinut ymmärtää, miten kukaan voi itkeä ilman syytä. S näki mut eilen, kun oli lähdössä uuden tyyöystävänsä kanssa pois. En ollut parhaimmillani juuri silloin, oisin mieluummin ollut näkemättä niitä. En halua, että se näkee, että mulla on paha olla, että mulla menee huonosti. Sekin silloin lupasi, että ollaan ystäviä, mutta bullshit...nyt sitä ei vois vähempää kiinnostaa, miten mulla menee.
Hyviä ystäviä mullaki.
Se huomas mut, huomas mun olemassaolon. Kuitenkin. Mulla on siitä todisteita
Ja tietenkin olin sen verran tyhmä, niin kun aina, että laitoin V:lle viestin, ja kerroin että se oli taas hyvännäkönen.
Yöllä heräsin ja muistin, mitä illalla oli tapahtunu, se oli eka asia mikä tuli mieleen, ja se tuli saman tien kun heräsin, oli että Tyttöystävä oli paikalla. Ja sen jälkeen en saanut unta pitkään aikaan, koska ajatus vään pyöri mielessä sitkeästi.
En voi kuvitella, miten se on siinä paikalla, missä oon tottunu viimeaikona näkemään itseni. En kestä kuvitella sitä, se ei oo oikein, ei lähellekään oikein.
Asiat tulee olemaan niin oudosti loman jälkeen. Ei olla aikoihin juteltu, siis oikeasti, niinkun sillon joskus. Nautin niistä keskusteluista. Nykyään sillä ei oo aikaa.
Ehkä mua pelottaa eniten, että menetän ystävän. En halua menettää enää yhtään. Eilenkin tajusin, että oikeastaan kaksi ystävääni on muuttunut niin paljon viime aikoina, että en enää tunne olevani läheinen heidän kummankaan kanssa. Lisäksi kummallekaan en voi puhua asiasta, mikä eniten kaivertaa mielessä. H ei siedä V:tä (eikä V H:ta) ja P on mulle todennut kerran, että ei ymmärrä, miksi alunperinkään aloin lämmittelemään varattua miestä. Sen jälkeen olen pitänyt pääni kiinni. H on nykyään liikaa klikkiintynyt muiden kanssa, en minä häntä siitä syytä tai paheksu, omapahan on valintansa. Mutta tarkoitan, että en ymmärrä puoliakaan niiden kuvioista, joten en edes jaksa yrittää hengailla niiden kanssa. P sen sijaan on koko ajan negatiivinen, ei mitään hyvää sanottavaa ikinä. Käyttäytyy pentumaisesti ja itsekeskeiseti, purkaa kaiken pahan olonsa muihin ja usemmiten minuun. En jaksa. Jos en ole tehnyt mitään väärin, en jaksa ottaa paskaakaan niskaan. Onnistun siinä vallan hyvin itsenäisestikin.
Tuota itkemistäkin tuli mietittyä. Ennen oli pakkokin itkeä aina välillä, tasaisin väliajoin. Ja muutenkin en kykene mitään pahoja keskusteluja käymään ilman, että alan parkumaan. Muistan, että välillä S:n kanssa ollessani sain outoja itkemiskausikohtauksia ja saatoin olla niagarana monta iltaa putkeen, ja S ei voinut sietää sitä. Asiat, mistä ikinä riideltiin oli se, että S ei voinut ymmärtää, miten kukaan voi itkeä ilman syytä. S näki mut eilen, kun oli lähdössä uuden tyyöystävänsä kanssa pois. En ollut parhaimmillani juuri silloin, oisin mieluummin ollut näkemättä niitä. En halua, että se näkee, että mulla on paha olla, että mulla menee huonosti. Sekin silloin lupasi, että ollaan ystäviä, mutta bullshit...nyt sitä ei vois vähempää kiinnostaa, miten mulla menee.
Hyviä ystäviä mullaki.
Kommentit