Eilisilta meni mukavasti poikien kanssa viihteellä. Tosin huomaa, että en oo entisaikojen kunnossa, kun jouduin luovuttamaan jo ennen kahta. Tänään on sitten olluki elämäni pahin darra. Ja nyt kun ajattelen, niin enpä yhtään ihmettele. Nyt voin allekirjoittaa sen väitteen, että nainen ei voi ryypätä niinkuin miehet. Tänään olen nukkunut about 15 tuntia.

Kotimatkalla pyörä sano ittensä irti yhteistyösopimuksesta ja jouduin kävelemään. Soitin J:lle ajankuluksi kävellessä. Se lupas korjata mun pyörän ensviikolla. Tosin se ei kuulema kuitenkaan ollu mikään syy olla menemättä tenttiin maanantaina. Minusta se oisi oikein hyvä syy.

J:tä on ikävä. Kai se sen ymmärtää, kun keskellä yötä soittelen. Oon aika onnellinen. Luulin, että kaikkien edellisten juttujen takia en enää osais kehittää mitään tilapäisratkasua enempää. Ja että en uskaltais. En mä vieläkään uskalla ihan 100%:sti luottaa tähän juttuun ja sen jatkuvuuteen ja toimivuuteen. Mutta luotan vahvasti siihen, että vähitellen uskallan enemmän ja enemmän.

J näyttää muutenki itestään niin hyviä puolia, ja että seki parantaa tota uskallustilannetta. Alan jopa tottua siihen, että mua kohdellaan hyvin. Tosin niitä soittojaan se antaa vieläki odottaa, kai se on joku mies-juttu. Ü