Hirveä päivä. Syksyyn asti muka pitäis jaksaa tätä. Voi hv vaan kaikille. Tuli taas sellanen, olen todella tärkeä -olo.
Mutta miksi helvetissä pitää olla tää olo? Mistä se oikein tulee? Ja koska se menee pois? Miten ihmeessä näinkin mitättömät asiat taas saa tällasta aikaan?
Miten niin sillä S:n sanomisilla ois muka merkitystä? Miks enää? Miks mun pitäis pätkän vertaa ajatella sitä, puhutaanko me V:n kanssa enää vai ei? Sehän kuitenkin loppupeleissä ajattelee tasan itteensä. Tää on naurettavaa.
Kai tää on vielä siitä kesästä. Tai jotain hylätyksi tulemisen oloa taas. Ois pitäny saada käsiteltyä juttu sillon. Mut musta on naurettavaa, että voin näin pahoin vaan sen takia, kun V:n kanssa ei enää oo mitään ja että S jaksaa edelleen sääliä mua. Voi hitto, ihmiset joutuu kohtaa vastoinkäymisiä ja vastaiskuja koko ajan. Tää on elämää. Mut miks vitussa tästä ei tuu mitään. Miks tää on tämmöstä. Mut sitä se kai on, en vaan enää kestä tulla jätetyks millään tavalla, kenenkään taholta.
En jaksa, en jaksa, en jaksa.
Ja telkkarissa vaan puhutaan jostain pääministerin avioerosta! Voi video! Oisko jotain tärkeempääkin asiaa, ja jos ei oo niin OLKAA HILJAA!!!!
Tänään oon ollu niin väsynyki. Nukkunu oon ja ois voinu vaan nukkua ja nukkua loputtomiin.
Ja ku ei saa mitään aikaseks.
Siinä eilisessä dokkarissa joku sano, että fyysinen kipu on niin paljon helpompi tuntea kuin henkinen. Kai se on ihan totta. Mutta en silti käivs itteeni satuttamaan. Sehän on heikkoutta, jos ei pysty käsittelemään sitä. Ja minähän en oo heikko. En ainakaan näytä sitä. Sitä fyysistä kipuaki ois niin helppo aiheuttaa, menis vaan ja vetäis pari kertaa ton rinteen ylös ihan saatanan kovaa. Mutta en saa aikaseks. Eikä se henkinen kipu siitä mihinkään sillä häviä.
Jos menisin nyt nukkumaan ja huomenna heräisin ja kaikki ois ihan hyvin. Voi kun se vois ollakin niin.
Vihaan niitä kaikkia ihmisiä, ketkä on saanu aikaseks tän. Kiitos "äiti", kiitos S ja kiitti vaan sulleki V.
Mutta miksi helvetissä pitää olla tää olo? Mistä se oikein tulee? Ja koska se menee pois? Miten ihmeessä näinkin mitättömät asiat taas saa tällasta aikaan?
Miten niin sillä S:n sanomisilla ois muka merkitystä? Miks enää? Miks mun pitäis pätkän vertaa ajatella sitä, puhutaanko me V:n kanssa enää vai ei? Sehän kuitenkin loppupeleissä ajattelee tasan itteensä. Tää on naurettavaa.
Kai tää on vielä siitä kesästä. Tai jotain hylätyksi tulemisen oloa taas. Ois pitäny saada käsiteltyä juttu sillon. Mut musta on naurettavaa, että voin näin pahoin vaan sen takia, kun V:n kanssa ei enää oo mitään ja että S jaksaa edelleen sääliä mua. Voi hitto, ihmiset joutuu kohtaa vastoinkäymisiä ja vastaiskuja koko ajan. Tää on elämää. Mut miks vitussa tästä ei tuu mitään. Miks tää on tämmöstä. Mut sitä se kai on, en vaan enää kestä tulla jätetyks millään tavalla, kenenkään taholta.
En jaksa, en jaksa, en jaksa.
Ja telkkarissa vaan puhutaan jostain pääministerin avioerosta! Voi video! Oisko jotain tärkeempääkin asiaa, ja jos ei oo niin OLKAA HILJAA!!!!
Tänään oon ollu niin väsynyki. Nukkunu oon ja ois voinu vaan nukkua ja nukkua loputtomiin.
Ja ku ei saa mitään aikaseks.
Siinä eilisessä dokkarissa joku sano, että fyysinen kipu on niin paljon helpompi tuntea kuin henkinen. Kai se on ihan totta. Mutta en silti käivs itteeni satuttamaan. Sehän on heikkoutta, jos ei pysty käsittelemään sitä. Ja minähän en oo heikko. En ainakaan näytä sitä. Sitä fyysistä kipuaki ois niin helppo aiheuttaa, menis vaan ja vetäis pari kertaa ton rinteen ylös ihan saatanan kovaa. Mutta en saa aikaseks. Eikä se henkinen kipu siitä mihinkään sillä häviä.
Jos menisin nyt nukkumaan ja huomenna heräisin ja kaikki ois ihan hyvin. Voi kun se vois ollakin niin.
Vihaan niitä kaikkia ihmisiä, ketkä on saanu aikaseks tän. Kiitos "äiti", kiitos S ja kiitti vaan sulleki V.
Kommentit