Liian kiirettä ollut taas viime aikoina. Tenttiinlukua ja muuta raastavan aikaa vievää ja tylsääkin. Nyt ei vaan jaksa enää. Mikähän siinä on, että viimesellä hetkellä iskee se laiskuus ja saamattomuus, ja sitten joutuu menemään tyhjäpäänä tenttiin, vaikka oisi ollut aikaa lukea ihan oikeestikin?

J:n kanssa ollaan arjistuttu. Ei kummallakaan oo ylimäärästä aikaa ja kaikki tehdään kiireessä. Eilen just unelmoitiin, kuinka sitten, kun on aikaa niin tehdään kaikkea kivaa, mitä nyt ei kerkeä. Käydään kavereitten kanssa baarissa ja sellasta. Se pelkää, että sen kaverit luulee, että se ei mun takia enää käy missään. Mutta reppana tekee töitä viikonloputkin niin ei kai siinä oikein viitti sitten.

Marraskuuhun on vaivanen viikko, jos oon oikein laskenu. Sitten onkin enää kaks kuukautta pois lähtöön. Aina välillä se iskee helvetin lujaa tajuntaan. Samalla tekis mieli olla onnellinen ja innostunut, mutta ei voi, kun kauhea ikävä tulee heti mieleen jo valmiiksi. Ristiriitasta. J:n kanssa on vaan helpompaa, useimmiten. On ihana tunne, kun huomaa, kuinka toinen välittää lujaa. Sitten jos joutuu olemaan puoli vuotta ilman yhtään rutistusta... Ei sille kai voi mitään.

Metsä on ihanan luminen. Yöllä kun tultiin kotiin satoi isoja hiutaleita räntää. Viikolla pitäisi olla pakkastakin.

Väsyttää taas, mutta kai se on pakko lukea vielä. Oisi ihan pakko päästä läpi.