Oisin halunnu, että sinä olisit ollu siellä mun kanssa. Kokemaassa sen tunnelman, fiiliksen, uskomatonta...tiedän, että oisit pitänyt siitä. Vaikka aika usein musta tuntuu, että vierastat sitä elämää, mikä mulla on. Mutta tästä säkin oisit osannu nauttia. Oisin halunnu nojata suhun ja kuunnella niitä espanjalaisia, portugalilaisia ja italialaisia lauluja. Ihan niin ku niin moni niistä muista ois halunnu oman kultansa olevan siellä, niin minäkin. Mutta et ollut siellä.

Sä luulet, että en oo tosissani sun suhteen. Epäilet. Epäilisin minäkin. Miksi et ensin huomannut mua? Mutta tiedät kyllä, vaikka et usko. En anna itelleni ikinä anteeksi, jos se on ainut syy, miksi meillä ei vois olla mitään oikeaa. Siis jos ainoa syy on se, että aattelnin sun olevan "out of my league"...mitä sä niin paljon oot...

Luotat muhun ihan liikaa. Et tiedä, kuinka sekopää voin olla. Voisin saman tien kertoa tyttöystävälle, että mä oon olemassa. Tai että on joku toinen. Tuskin tykkäis siitä. Ja mä mietin niin usein, miks en tee sitä. Se ois niin helppoa. Yks sähköposti tuntemattomasta osotteesta anonyyminä, pieni vihjaus, ja kukaan ei koskaan sais tietää, että se olin minä...ja tyttöystävä ois historiaa, jos sillä on yhtään aivoja pelissä.

Ois niin paljon helpompaa haluta asioita, mitä voi saada...sua en ikinä saa, kokonaan.