Joopa joo. En tiedä oliko se minulta harvinaisen sinisilmästä taas kuvitella, että Tyttöystävä EI tulisi sinne eilen illalla, luulisin kuitenkin, että oli. Pahinta oli, että ehdin jo kuvitella, että se ei ole siellä, kun sitten yllättäen se ilmestyikin. En ensin edes tajunnut, että se oli se. Nyt yritän toivoa, että se on lähtenyt aamun ekalla junalla takasin kotiinsa, mutta tuskinpa.

Olin aika rikki illalla. Ja nyt on jonkun asteinen krapula, vaikka mulle ei yleensä tuu krapulaa, se ei tee tästä ainakaan yhtään helpompaa. Luennolle oisi mentävä puolen tunnin päästä, pakko.

Eilen huomasin, että en osaa enää itkeä. En edes muista, koska oisin viimeksi itkenyt ja nyt se ei vaan onnistu. Siitä tulee semmosta epätoivosta tihrustamista, mutta ei kyyneleitä eikä sitä tunnetta.

Mä en jaksa tätä enää.