Ahdistaa vähän. Sisko soitti tänään, varmisteli vaan reissun aikatauluja. Ja sovittiin muutenki kuvioista vähän tarkemmin.

Mulla ei ollu siitä keskustelusta kauheen hyviä aistimuksia, tai huomasin heti, että ihan kaikki ei ollu normaalia ja kunnossa. Pian se kertoki, että oli melkein ollu menemättä takasin kotiin työreissulta. Aloin voida pahoin tasan siinä vaiheessa. Onneksi oli kertomansa mukaan alkanu ajatella järjellä.

Onki sitten vähän puitavaa kun nähään. Ensin oli semmonen olo, että en halua puuttua asiaan ja vielä vähemmän puhua siitä, mutta yhtälailla mulla on oikeus ja velvollisuus (etenki velvollisuus) antaa neuvoja ja näkökulmia, vaikka oon vaan pikkusisko.

Kai sillä on menossa vaan joku henk. koht. kriisi, niidenki parisuhde alkaa olla jo aika rutiinijuttu, joten kai siinä helposti jossain vaiheessa jotain epäilyjä ja muita ilmenee. Vaikka mulla ei tietenkään oo kokemusta mistään noin vakavista suhteista, mutta on tässä tullu kaikkea mahollista nähtyä vähän lähempää ja kauempaa. Mihin se elämä siitä muuttuis? Ja tiedän, kuinka paljon se rakastaa miestään. Ei sisko ois ollenkaan semmonen mitä se nyt on, jos ne ei ois ikinä tavannu. Ja se on kuitenki tähän asti ollu vallan tyytyväinen niitten elämään ja elämäntyyliin.

Toinen asia, minkä haluan sille nostaa esille on porukoitten kuvio. Se ei ehkä nää yhteyttä, mutta minä nään, ja just siksi mulle tulee fyysisestiki paha olo. Se ei ehkä oo tajunnu sitä yhteyttä.

En oo oikein pystyny taas saamaan tätä asiaa pois mielestä. En haluis mennä J:n luokse ihan omissa ajatuksissani ja siipi maassa. Pitää nyt keksiä jotain...mutta liian monet asiat vaan yhdistää taas mielessään niihin.

Toivottavasti se ei tee mitään typerää ennen ku nähään. Toivottavasti minä vaan ylireagoin koko tilanteen.