Viimeinkin tuntuu siltä, että olen
jotenkin asettunut tänne. Valvon myöhään, enkä enää elä koko ajan
Suomen ajassa ja aikataulussa.
En silti tiedä, kuinka seuraavat kolme kuukautta ajattelin selvitä...ensimmäinen oli ainakin aika vaikea. Nyt on vähän helpompaa, kun saan asua mukavien ihmisten kanssa. Normaaleja keskusteluja. Normaalia käyttäytymistä.
Normaali on muutenkin ollut viime aikoina "the sana" täällä, mulle ainakin. Kaipaan normaaleja asioita. Viime viikolla pääsin laskemaan, mikä ei sinänsä ole hirveän normaalia mulle, mutta tarpeeksi normaalia, että tuntui jotenkin hyvälle. Eniten kaipaan, jos puhutaan edelleen normaaleista asioista, ruokakaupassa käyntiä koulupäivän jälkeen, tai ihan vaan silloin, kun huomaa, että jotain oleellista puuttuu. Täällä ei sitä tule tehtyä. Kauppaan lähtö on aina melkoinen operaatio, joka vaatii erityisiä ponnisteluja. Huomenna ajattelin suorittaa sen, kahden viikon tauon jälkeen taas. Toinen asia, mitä kaipaan, on koulumatkat. En enää ikinä valita aamuista raastavaa pyöräilyä, kun on jo melkein myöhässä ja vastatuuli tekee mäistä kolme kertaa suurempia. Nolottaa tunnustaa, että en ole ollut ulkona tiistain jälkeen, ja silloinkin vain muutaman kymmenen minuuttia.
Olisihan tämä kokemus aikalailla erilainen, jos ei oisi ikävä toista siellä kotona koko ajan. Monellakin tapaa. Tuntuu, että en aina osaa nauttia täällä olosta sen takia, että oisin mieluummin J:n luona kotona. En osaa nauttia erilaisista jutuista, koska ne saa arjen liian vaikeiksi. Välillä tunnen olevani iso kiukutteleva kakara. Mutta ei ole aina helppoa olla muukalaisena ihan vieraassa paikassa kaukana kotoa.
Jo kolme ihmistä täällä olon aikana on kysynyt minulta, mitä kieltä Suomessa puhutaan. En ikinä edes ajatellut kysymyksen tulevan esiin...mutta toisaalta se on ihan ymmärrettävää, pakko tunnustaa, että Itä-Euroopassa on monia pikkumaita, joiden kielestä mulla ei ole tietoakaan, kaikkien maiden nimistäkään ei ole ihan takeita...
Kahden viikon päästä alkaa viikon loma. Sen jälkeen on suunnilleen puolet jälellä. Outoa, koska tuntuu, että oisi vielä hirveästi jälellä täällä olemista, toisaalta puolet tuntuu niin vähälle. Varmaan aika loppu vaiheessa menee lentäen, kun saa lukea loppukokeisiin ja muuta mukavaa. En malta odottaa.... =/
Aamulla kuudelta salille, sitte luennolle ja iltapäivällä ruokakauppaan ja kävelylle. Kiire päivä luvassa, mutta on ihan hyvä saada vähän vauhtia tähän tylsään rutiininomaiseen elämään.
CD:105
2/2/2006 9.29pm
En silti tiedä, kuinka seuraavat kolme kuukautta ajattelin selvitä...ensimmäinen oli ainakin aika vaikea. Nyt on vähän helpompaa, kun saan asua mukavien ihmisten kanssa. Normaaleja keskusteluja. Normaalia käyttäytymistä.
Normaali on muutenkin ollut viime aikoina "the sana" täällä, mulle ainakin. Kaipaan normaaleja asioita. Viime viikolla pääsin laskemaan, mikä ei sinänsä ole hirveän normaalia mulle, mutta tarpeeksi normaalia, että tuntui jotenkin hyvälle. Eniten kaipaan, jos puhutaan edelleen normaaleista asioista, ruokakaupassa käyntiä koulupäivän jälkeen, tai ihan vaan silloin, kun huomaa, että jotain oleellista puuttuu. Täällä ei sitä tule tehtyä. Kauppaan lähtö on aina melkoinen operaatio, joka vaatii erityisiä ponnisteluja. Huomenna ajattelin suorittaa sen, kahden viikon tauon jälkeen taas. Toinen asia, mitä kaipaan, on koulumatkat. En enää ikinä valita aamuista raastavaa pyöräilyä, kun on jo melkein myöhässä ja vastatuuli tekee mäistä kolme kertaa suurempia. Nolottaa tunnustaa, että en ole ollut ulkona tiistain jälkeen, ja silloinkin vain muutaman kymmenen minuuttia.
Olisihan tämä kokemus aikalailla erilainen, jos ei oisi ikävä toista siellä kotona koko ajan. Monellakin tapaa. Tuntuu, että en aina osaa nauttia täällä olosta sen takia, että oisin mieluummin J:n luona kotona. En osaa nauttia erilaisista jutuista, koska ne saa arjen liian vaikeiksi. Välillä tunnen olevani iso kiukutteleva kakara. Mutta ei ole aina helppoa olla muukalaisena ihan vieraassa paikassa kaukana kotoa.
Jo kolme ihmistä täällä olon aikana on kysynyt minulta, mitä kieltä Suomessa puhutaan. En ikinä edes ajatellut kysymyksen tulevan esiin...mutta toisaalta se on ihan ymmärrettävää, pakko tunnustaa, että Itä-Euroopassa on monia pikkumaita, joiden kielestä mulla ei ole tietoakaan, kaikkien maiden nimistäkään ei ole ihan takeita...
Kahden viikon päästä alkaa viikon loma. Sen jälkeen on suunnilleen puolet jälellä. Outoa, koska tuntuu, että oisi vielä hirveästi jälellä täällä olemista, toisaalta puolet tuntuu niin vähälle. Varmaan aika loppu vaiheessa menee lentäen, kun saa lukea loppukokeisiin ja muuta mukavaa. En malta odottaa.... =/
Aamulla kuudelta salille, sitte luennolle ja iltapäivällä ruokakauppaan ja kävelylle. Kiire päivä luvassa, mutta on ihan hyvä saada vähän vauhtia tähän tylsään rutiininomaiseen elämään.
CD:105
2/2/2006 9.29pm
Kommentit