Ei selvinny J-kuvio sittenkään tänään. Eipä tosin nähtykään. Mutta asia pyörii mielessä aika kovasti. Onko koko touhussa mitään järkeä??

Sen sijaan, että oisin nähnyt J:tä menin illalla moikkaamaan V:tä. Osattiin käyttäytyä. Puhuttiin asioista, siis mun J-kuviosta. Kai seki huomas, että en oo siinä hommassa ihan 100%:sti mukana...

Tai ongelma on kai, että en tiedä oonko. Välillä hetkittäin tuntuu hyvälle ja kaikki ok, mutta toisinaan, aika harmittavan usein, mietin jonkinlaisia pakoreittejä tästä suhteesta.

V:n kanssa kaikki on niin mutkatonta (hah!!). Tai siis sen kanssa on helppo jutella, ja ollaan samoilla linjoilla asioista. Ja muutenki kaikki on niin helppoa, kommunikoinnin ja hengailun suhteen ainakin.

V kysyi, jäänkö yöksi. Karmivaa. Paluu siihen entiseen tuntu liian houkuttelevalle. Kai silläkin vielä on jotain mitä-ikinä-sillä-mua-kohtaan-on-ollu jäljellä, ei se muuten ois kysyny ja vielä sanonu, että sekin joutuu heräämään aikasin, vaikka ei ees joudu. Se ois vaan ehkä ollu vähän liian epäilyttävän näköstä huomioiden sen, että se ei ollu kotona yksin.

Mieli teki kovasti jäädä sinne. Ja jos ei ois aamulla ollu jo menoa oisin jääny, J:stä huolimatta. Anteeksi. V:n vieressä on niin kotosta nukkua. Se pitää kätensä lujasti mun ympärillä, tekee kaikki pikku asiat oikein, suukottelee, kutsuu aamulla kullaksi.

Oon niin helppo. Ainakin joittenki suhteen.