On vaan niin paska ja mitätön olo.

Kun toisaalta, ymmärrän, mutta toisaalta ei jaksais enää ymmärtää pätkääkään, kun minä aina ymmärrän ja oon ihan lepposa enkä ikinä suutu mistään. Mutta ei sitä osaa suuttuakaan, kun tuntuu, että ei se asia oo mitenkään suuttumisen arvonen ja koska tiedän, että sitten kun taas nähdään niin oon vaan niin ilonen siitä, että en osaa kiukutella, hitto kun pitää olla tämmönen lammas.

Untakaan en tietenkään saa. Ja myöhäänhän niillä menee kuitenkin. Eikä se tänne varmaan jaksa nukkumaan raahautua, kun koti on lähempänä.

Vittuttaa vaan niin lahjakkaasti. Eikä ite osaa tehdä sille aisialle mitään.

Siitä tuli mieleen, että muutenkaan en osaa tehdä millekään asioille mitään. En osaa sanoa mitään, mikä merkitsisi. Kuinka paljon on sellanen olo, että haluaisin sanoa kaikkea herkkää, mutta ne ei vaan tuu suusta ulos. Välillä vaan tuntuu, että hengästyn kuoliaaksi, kun kaikki tuntemukset ei pääse pihalle. Enkä mie enää osaa analysoida, että onko vika siinä että en uskalla, vai siinä että en osaa.