Kerrataanpas illan tapahtumakulkua. Olin ihan fiiliksissä, koska kello oli vasta kymmenen ja väsytti aika mukavasti, olin siis ihan varma, että tänään ajoissa nukkumaan ja huomenna pirteenä ylös ja hoitaan kaikkia mahollisia hommia, mitä on tehtävänä. Luin kirjaa ja loikoilin sängyllä ja kattelin telkkaria, perus rauhottumista. Sitte soi puhelin. En tunnistanu numeroa ja vähän ihmettelin, että kuka oikein tähän aikaan soittelee...V:hän se siellä. Sitä se sitte teettää, kun menee poistamaan sen numeron puhelimen muistista (ei todellakaan oo eka kerta, kun käy näin...). Se ihmetteli vähän, ku niin virallisesti vastasin sen puheluun...no joo. Kysy ehtisinkö tulla hakemaan sitä asemalta, kun se ei jaksais mennä julkisilla kotiin. "Vois vaikka vuokrata leffan...." No niinpä taas, minäkö sanoisin ei??

Oli taas niin hyvä pitkästä aikaa olla sen vieressä, ihan lähellä. Hoh. Ja se niistä lupauksista, että "seuraavalla kerralla puhun asiat selviksi"...no, nyt ei vaan ollu oikee tilanne.

En tiedä, mikä ton tarkotus sitte oli. Ehkä sillä ei ollu mitään tarkotusta, kaikki ihmiset ei pohdi asioita yhtä pitkälle kun minä, ja mieti kaikkia mahdollisia syy-seuraussuhteita. Jossain ajatuksissa kuitenki nakertaa, että se teki ton vaan testatakseen, sanoisinko sille oikeesti ei ja että vieläkö kiinnostusta riittää.

Kaikki ei kuitenkaa oo niin ku ennen. En tajua, mutta en pysty olemaan rennosti, niin ku aikasemmin. Liikaa suorittamista taas ja täydellisyyteen pyrkimistä. Sen pitäis ravistella mut hereille ja sanoa, että ei tarvii tsemppailla V se tässä vaan on.

Nukuttaako nyt?? Enpä usko...