Tänään heräsin vihdoinkin todellisuuteen. Ei voi elämä jatkua näin. En saa mitään aikaseksi saati valmiiksi. Mun ei oo hyvä olla. Ja tää on mun ainut elämä, ja mun on voitava nauttia tästä.

Soitin varatakseni ajan mielenterveyspalveluista. Käski soittamaan huomenna, koska ei ollut uusien asiakkaitten ajanvarausaika. Mietin, että mitenköhän pitäisi siihen aikaan voida soittaa, kun on koulua.

En sanonut kiitoshei:tä. Katkaisin puhelun. En halunnut olla ilkeä. En voinut sanoa mitään, koska itku oli jo tulossa.