Liian paljon vaihtelee tämä päivittäinen olotila. Voisinpa korjata sen, missä vika on, mikä aiheuttaa aina joinain päivinä sen kauhean olon. Vihaan sitä. Niin paljon, että tänäänkin pelotti herätä.

Kevät. Eikä mitään tapahdu. Missään mielessä. En ehdi nauttia auringosta, kun yritän suoriutua. Onneksi edes kodin ja koulun välin saa viilettää pyörällä tuhatta hiukset lepattaen vauhdin mukana. Keväällä kuuluu rakastua. Tuntea se ihana fiilis, kun maha heittää kuperkeikkoja ja typerännäköinen hymy nousee naamalle ilman mitään suurempaa syytä. Tuskinpa. Ei tänä keväänä. Tänäkään.

Joskus pitäisi ehtiä lukemaan pääsykokeisiinkin. Ei sillä, että lopettaisin nykyiset opinnot, en ikinä, mutta on mukava tehdä myös muita kiinnostavia asioita. En usko, että minua sinne hyväksytään, taloustieteelliseen siis, koska lukemaan en oikeastaan ehtisi. Pääsykoe on kahden päivän päästä reissusta palaamisen jälkeen.

Toivoisin niin kovin, että joskus vielä kaikki on ihan okei, siis oikeesti. Sitte kaikki tää ois kai sen arvosta. Toisaalta en kyllä haluis elää semmostakaan elämää, missä kaikki sujuu täydellisesti, eikä joudu yhtään kärsimään. Miten siinä voi tuntea mitään saavuttaneensa, jos ei oo joutunu selviimään paskoista asioista.