Hirveä päivä...tai ei tässä päivässä mitään pahaa, mutta tää ahdistus...tai siis, kaikki nää kuviot...okei, siis se kuvio Entisen kanssa. Tänään ei mitään yhteydenottoja kummaltakaan taholta, siis ellei sitä yöllistä lasketa. Mua vaan ahistaa.

Tietenki se menee aina niin, että on jotain sellasta, mitä haluaa ja haluaa, mutta ei voi saada. Ja sitten, kun yhtäkkiä saisikin sen, niin sitten sitä ei enää haluakaan. Miksi ihmisen elämän pitää olla näin vaikeaa, kysynpähän vaan. Ja sitten tietenkin on alkanut jo haluta sellasta, mitä ei voi saada. Ja jos ja kun luultavasti kaikilla muillakin on näin tai suurin piirtein, lähestulkoon, melkein, niin miksei ne ikinä mene yksiin?

Onpa se elämä vaan hämmentävää ja monimutkaista, ei sitä voi pieni ihminen ymmärtää...

Tein tänään yhden hienoimmista piirrustuksistani, harmi vaan, että keltaselle post it -lappuselle. Siinä on sadepilvi, jonka takaa näkyy aurinko. Voi kuinka tylsän suloista ja naivia. Nyt se on liimattuna seinälle. En tiedä, miksi se näyttää mun silmissä niin täydelliselle...kai siksi, että niinkin minimaalisella yrityksellä sain aikaan jotain niin harkittua ja sekavaa yhtäaikaa. Oisipa elämä yhtä helppoa.

Kahteen tenttiin pitäis lukee, ei vaan jaksa tsempata. Oon ihan liian välinpitämätön taas. Olen huomannut, että tenttejä on pääasiassa kahdenlaisia: liian vaikeita ja sitten sellasia, mitkä ei kiinnosta yhtään.

Enkä voi yrittää väittää, että mua vähiten ärsyttäis se, että V ei voi enää edes jutella mun kanssa. No, kai me sitte edelleen sunnuntaina nähdään ja tehään jotain yhessä, niinkun oli puhetta. Tosin kuinka paljon voinkaan sen sanomisiin luottaa...hah...