Kirjottaminen on ihanaa! Tänään, vaikka oisi pitänyt lukea tentteihin, olen istunut sen ajan, mitä kotona olen ollut tietokoneen äärellä ja kirjoitellut tarinoita.

En edes tiedä, miten sitä sieltä vaan suoltaa niin kovasti. Yleensä alan kirjoittaa kirjoittamalla, joten siitä ei silloin oletettavastikaan tule yhtikäs mitään. Nyt kivuttomasti tulvinut jo neljättä liuskaa enkä ole vielä päässyt edes alkuun.

Tiedän, että nyt vaahtoan ihan mielettömästi alkuinnostuksessani, mutta oikeasti, tämä tuntuu hyvältä. En edes oikein jaksa uskoa, että se on MINÄ, kuka niitä on kirjoittanut.

Tosin, sitten kun ajattelen, että antaisin jonkun satuilujani lukea, tulee kieltävä vastaus. Vaikka oikeasti kirjailijat eivät kirjoitakaan oikeasta elämästään, tässä tarinassa on aika paljon omaa elämääni. Ja ihan tarkoituksella kylläkin. Ajattelin sen olevan hyvä tapa saada asioihin jonkinlaista otetta ja ryhtiä ja lisäksi saisin pohdittua asioita, mitä pitäisi oikeasti käydä läpi.

Hartiat on ihan jumissa. Ei johdu kirjoittamisesta, vaan siitä, että kävin päivällä salilla purkamassa turhautunutta energiaa. Jalkakyykyssä painot rusensi ihan liikaa hartioita...huomenna voi olla kohtuu tinassa. Kuulostipa tosi ammattimaiselle.

Ja V lupas olla kiusaamatta mua enää, kun valitin sille tänään, kuinka ei oo oikein pystyny pitämään ajatuksia kurissa, kun se eilen törkeesti kiusasi. Onneksi sen lupauksiin ei yleinsäkään tarvitse luottaa. Nähtiin tänään, siis tota lupausta ennen, nopeasti. Syötiin yhdessä tai puoliksi söin yksin, koska sillä oli kiire töihin. Oli mukava, että edes nähtiin. Voi voi sitä sen hymyä, saa sukat pyörimään mun jaloissa.