Väsyttää. Eilinen meni taas kerran myöhälle ja aamulla oli luento 8:lta. Tuntuu, että elämä on liikaa kiitämistä tällä hetkellä, ei tää voi olla tervettä pidemmän päälle. Nyt pitäis nukkua, mutta vihaan päiväunia, yksin.

En nähnyt V:tä tänään. Ihan hyvä varmaan niin. Tosin se jo eilen toivotteli hyvät viikonloput, joten kai sen saatto arvata, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Pitää vaan antaa sen olla. Mutta tää kuvio vaivaa mua ihan liikaa. Ajattelen koko ajan vaan, että mitä jos...Mutta ei pitäis. Ja se on ihan oma syyni, jos otan vielä tästä turpaan, tiesin alusta asti, mihin oikein oon rupeemassa. Tai no, ei siinä mitään rupeamista silloin ollu, se vaan kävi niin. Ihan niin ku ajattelinki, just niin ku ajattelin.

Kaverit suhtautuu asiaan, ihan oikeutetusti, negatiivisesti. Ne on mun omatuntoja. H:lle en edes uskalla kauheesti puhua kuvioista, koska se vihaa V:tä. Mutta kyllä sanoin sille tiistaista tänään ohimennen. M on ainut, joka on innoissaan asiasta, se on ihan varma, että V ei vaan tiedä, mitä haluu. Eikä se varmaan oikeesti tiedäkään. Mutta mua pelottaa, että H ei halua kuunnella mun valitusta, joten pidän mieluummin turpani kiinni, kun menetän ystävän. Se vaan tietää V:stä vähän liikaa juttuja.

Mutta musta tuntuu kovasti sille, että haluisin kertoo kaikille sata kertaa, kuinka mukava päivä mulla oli tiistaina! Mutta tiedän, että parempi on olla ihan hissuun...En tajuu, miten V:n kanssa on niin hyvä olla. Aina on juteltavaa ja sille voi puhua kaikesta, S:stäkin, vaikka se on sen kämppis ja mun entinen. Musta tuntuu, että V:n kanssa ollaan samoilla mielipiteillä liikkeellä useistaki asioista. Paitsi siitä koira ja kissa jutusta, no toisaalta, kyllä mäki voisin koiran ottaa. Enkä mä oo kenenkään kanssa jutellu lapsien hankkimisesta...se oli aika yllättävä veto siihen väliin...ihme ku ei kysyny, aionko ikinä mennä naimisiin tai vastaavaa.

Mutta ne sen sanomiset vaan pyörii mielessä...ei sen tilanteessa kuuluis sanoa mulle noita juttuja. Sen pitäis pysyä musta kaukana, jos se ei oikeesti haluu pilata omaa elämäntilannetta. Ehkä on hyvä ottaa etäisyyttä vähäks aikaa, ja sitte seuraavalla kerralla kattoa, mitä taas tapahtuu.

Juttelin P:n kanssa asiasta eilen. Se on ihan liian skeptinen näissä asioissa. Sen mielestä miehillä ei liiemmin oo montaa asiaa mielessä..ja ne tekee mitä vaan saadakseen, mitä haluu. Kai toiki on totta. Mut sanoin V:lle silloin jo aikasemmin, ettei sen mulle tarvii puhua sweet talk'ia, koska tunnen sen liian hyvin. Ja toisaalta, jos sillä ois vaan yks päämäärä, niin kai se ois sitte jotain tehny tiistaina asian eteen. Siihen P:kään ei osannu vastata.

Miten joku, mikä tuntuu niin oikeelle, hyvälle ja luonnolliselle, voi oikeesti olla niin väärin?

Väsyttää.