Rakentelen taas vaalenapunasia pilvilinnoja ja elelen jossain kuvitelmamaailmassa. Haluisin kaiken vaan niin kovasti olevan todellista. Raivostuttavinta on se, että en pysty ite oikeestaan tekemään mitään asian ja tilanteitten muuttamiseksi.

Mulla on niin hyvä olla sen vierellä, että ei oo todellista. Eikä se oo pelkästään fyysistä, ei todellakaan. Tai siis usein itekin mietin, miten tässä nyt näin pääsi käymään, mutta mulla on oikeesti tunteita V:tä kohtaan. Ja kun oon sen vieressä on jotenki vaan täydellinen olo.

Mutta käytännössähän kaikki tässä jutussa on niin väärin, kun vaan voi olla. Mutta kyllä L:kin pysty sanomaan, että aika ihanan kuulosta meidän juttu sitte loppupeleissä, kaikesta huolimatta. Koska sen mielestä vaikuttaa sille, että molemmilla on jutussa oikeestiki tunteet mukana.

Voi olla varmaan ihan hyvä juttu, että silloin maanantaina vaan nukuttiin. Ehkä se tajuu, ettei voi pyörittää meitä molempia samaan aikaan. Että jos se haluu mut, niin...Ja varmaan nosti mun osakkeita, tai siis silleen, että mulla on kuitenki jonkunlainen moraali olemassa.

Se puhu, että tyttöystävä on lähössä ehkä ulkomaille töihin. Totes siihen, että sittehän menee, se on adios sitte. Mitä se sitte tarkotti...

Ei pitäis pohtia ja analysoida, ja analysoida ja pohtia....